Luonto käski hiljentämään
Kitkajärvi, Posio
Ma 19.9.2022 Olin illalla saapunut pilkkopimeässä tukinsiirtolaitoksen rantaan Posiolla ja en pimeydestä johtuen ollut kyennyt tai edes jaksanut havainnoida ympäristöä lainkaan. Takana oli pitkä ajomatka Helsingistä ja useampi pidempi tauko, koska olin sähköautolla liikkeellä, kanootti katolla. Halusin vain nukkumaan. Nyt aamun valjettua heräsin ja kömmin ulos teltastani, jonka olin edellisiltana pystyttänyt tukinsiirtolaitoksen rantaan. Kyseessä oli valtavan kokoinen rakennelma, jota aikoinaan käytettiin tukkien siirtämiseen vedenjakajan yli Kitkakärveltä Livojärvelle. Pakkasin kanootin ja lähdin matkaan. Meloin Akanlahdella noin 8km pitkän matkan kohti ensimmäistä Kitkajärven isoa selkää. Kitkajärvi on suurjärvi ja välimatkat täällä on pitkiä useamman päivän melontavaelluksen tekemiseen. Tarkoituksenani oli mennä syömään lounasta Porosaarennokkaan, tarkemmin sanottuna Isonkarinniemen hiekkarannalle. Paikalle päästyäni ja lounaan termarista syötyäni, totesin paikan olevan yöpymisen arvoinen ja laitoin teltan pystyyn punertavan hiekkarannan ja soisen metsän rajalle. Mihinkään minulla ei ollut kiire ja olin muutenkin jo etukäteen päättänyt, että tästä reissusta tulisi kiirevapaa; haluaisin vain pysähtyä kuuntelemaan ympäröivän erämaan ääniä, lukea kirjaa ja olla stressaamatta siitä mitä maailmalla samaan aikaan tapahtuu. (Klikkaa kuvia niin näet ne suurempana)
Ti 20.9.2022 Aamulla tuuli 7m/s (puuskissa 14m/s) Mietin, että lähtisinkö melomaan tänään ollenkaan. Pakkasin kuitenkin leirini kanoottiin ja puin kuivapuvun ylleni ja lähdin. Hetken melottuani vaisto kuitenkin sanoi, että palaa ”hyvän sään” aikana rantaan ja palasin. Iso aalto heitti minut poikittain takaisin rannalle ja pysyin vain vaivoin pystyssä. Viimeistään tässä vaiheessa tiesin tehneeni oikean päätöksen. Joskus on tehtävä päätöksiä hyvissä ajoin ja vesillä retkeilyssä se korostuu. Onneksi on paksu kirja ja viisi päivää aikaa, ajattelin. Tavallaan tästä olen aina uneksinutkin eli retkestä, jolla ei ole kiire mihinkään. Yleensä sorrun ajatukseen, että joka päivä on edettävä vähintään 20 kilometriä ja havaintoja ympäröivästä luonnosta tehdään lähinnä kanootista käsin. Jokiretkillä se osittain onkin näin: joella meloessa ei kirjaimellisesti tiedä mitä odottaa seuraavan mutkan takana. Eivätkä tiedä eläimetkäön mitä sieltä on tulossa ja usein majavien ja muiden eläinten kanssa syntyy kohtaamisia, joita ei muuten ehkä tapahtuisi. Hiljaa lipuva avokanootti ei äämänimaailmaltaan muistuta ihmistä lainkaan ja varmasti siksikin amerikan alkuperäiskansat metsästivät aikoinaan kanootin kanssa.
Ke 21.9.2022 Heräsin kylmään aamuun ja näin auringon ensi kertaa. Teltan lattia oli täynnä untuvia ja olin palellut koko yön siitä huolimatta, että puin illalla ylleni kaksi merinokerrastoa. Jossain vaiheessa yötä olin pukenut vielä kevyt-toppatakinkin päälleni. Lämpötila oli laskenut yöllä pakkaselle ja minulla oli vain kevyt kesämakuupussi tällä retkellä mukana. En ollut ollenkaan ajatellut, että vielä voisi pakkaselle mennä tässä vaiheessa. Paikallistin makuupussissa olleen reiän ja paikkasin sen gorillateipillä. Olin ollut kaukaa viisas ja laittanut kahvinkeittovermeet sytyttämistä vaille valmiiksi teltan absidiin. Sytytin kaasu-trangian ja lämmittelin käsiäni sen ympärillä. Retkipäivä ei voi paremmin alkaa kuin kroppa vielä puoliksi makuupussissa ja mukillinen kahvia kädessä. Hetken aikaa kahvia termosmukista hörpittyäni huomasin, että aurinko alkaa jo lämmittää telttaa ja kömmin ulos ensin makuupussistani ja lopulta teltasta. Oli kaunis aamu ja sama lahden pohjukka, jossa eilen raivosi tuuli, oli tänään tyyni kuin peili. Kroppa alkoi lämmetä pikkuhiljaa kun hypin hiekkarannalla edestakaisin. Onneksi kukaan ei ollut katsomassa. Laitoin aamiaiseksi kananmunia ja pekonia, pakkasin leirini kanoottiin ja lähdin viimein melomaan.
Yli-Kitka on iso järvi, joka jakaantuu kolmen isoon altaaseen. Minun oli alunperin tarkoitus meloa pohjoisen Tolvanselälle tai ainakin Isoselälle asti, mutta aloin laskeskella, että eilisestä välipäivästä johtuen joutuisin liian kauaksi autolta vääjäämättömästi lähenevä kotiinlähtöpäivä huomioiden. Päätin noudattaa aiempaa päätöstäni siitä, että minnekään ei ole tällä reissulla kiire ja kilometrejä ei mittailla. Järvi on niin iso, että ansaitsee tulevaisuudessa toisen reissunsa ja tällä reissulla keskityn järven lounaiseen osaan. Kävin katsomassa Karhusaaren autiotuvan ihan vain huvikseni. Varusteeni olivat kaikki kuivia, joten tuvassa nukuttuun yöhön ei siinä mielessä olisi perustetta. En itseasiassa muutenkaan ole autiotupa-ihmisiä vaan tykkään mielummin pystyttää teltan johonkin syrjempään. Aikani kierreltyäni järvellä, huomasin kartalla erikoisen näköisen paikan nimeltään Ruunantuppi. Savisaaren keskellä sijaitseva Ruunantuppi näytti sen verran hienolta laguunilta kartassa, että se oli käytävä katsomassa paikan päällä. Hienohan se olikin, mutta jos vain mahdollista niin vielä hienompi oli saaren toisella puolella oleva hiekkaranta, jonne sitten lopulta päädyin jäämään yöksi. Leiripaikka ei paljon täydellisempi voisi olla: kanootilla oli helppo rantautua hiekkarannalle ja vain muutaman askeleen päässä oli tasainen kangas, johon telttakiilatkin upposivat kuin veitsi sopivan kovaan voihin. Luin retkituolissani kirjaa koko illan samalla maisemia ihaillen ja menin aikaisin nukkumaan. Mielessäni vain ajattelin, että tänne pitää pojan kanssa kesällä tulla uudelleen.
To 22.9 Alkuperäisen suunnitelmani mukaan minun piti tänään meloa takaisin autolle ja jäädä tukinuittolaitoksen rantaan vielä yhdeksi yöksi nukkumaan. Edellisiltana koti-ikävä alkoi kuitenkin jo painaa ja päätin, että jättäisin nämä turhat yksinäiset yöunet väliin ja ajaisin autolla jo tänään takaisin kotiin Helsinkiin. Matkaa autolle oli kuitenkin vain 11km ja heräsin aikaisin aamulla. Tuntuisi hölmöltä jäädä vielä yhdeksi yöksi telttaan nukkumaan, kun toinen jalkani olisi jo kuitenkin takaisin sivistyksen parissa. Kokkasin nopean aamiaisen Trangiallani ja lähdin melomaan. Onnekseni koko matka itään tapahtui pienessä sivumyötäisessä tuulessa ja kanootti liukui eteenpäin kuin unelma. Saavuin lopulta autolle ja pakkasin kaiken kyytiin. Molemmat sähköauton pikalaturit Kuusamossa olivat rikki, mutta kerron sen tarinan joskus ehkä myöhemmin. :)
Tässä alla dokumentaarinen video-tallenne reissusta.
Melontavaellus karun kauniilla Posion Kitkajärvellä.